Naperoille jämäkankaista tällaisia pehmokoiria tuli väkrättyä. Liinu oli suureksi avuksi silmänappien valinnassa. On meitä viimeaikoina vaivannut ihan oikea koirakuume mutta yritämme vielä työntää jäitä hattuun kun tuo Lassekin on vielä niin pieni. Siinä voisi koiraraukka seota parissa viikossa kun ei saisi Lassen kiinnostukselta hetken rauhaa. Muuten tässä onkin mennyt aika sateita pidellessä ja elokuun lopun muuttoa odotellessa. Saadaan sitten yksi huone lisää ja päästään vähän lapsiystävällisempään ympäristöön. Liinu onkin jo löytänyt sieltä naapurista kaverin.
Noin nelikymppisen perheenäidin elämää, käsitöitä, harrastuksia ja ajatuksia käsittelevä blogi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Vahtikoira Uljas
Naperoille jämäkankaista tällaisia pehmokoiria tuli väkrättyä. Liinu oli suureksi avuksi silmänappien valinnassa. On meitä viimeaikoina vaivannut ihan oikea koirakuume mutta yritämme vielä työntää jäitä hattuun kun tuo Lassekin on vielä niin pieni. Siinä voisi koiraraukka seota parissa viikossa kun ei saisi Lassen kiinnostukselta hetken rauhaa. Muuten tässä onkin mennyt aika sateita pidellessä ja elokuun lopun muuttoa odotellessa. Saadaan sitten yksi huone lisää ja päästään vähän lapsiystävällisempään ympäristöön. Liinu onkin jo löytänyt sieltä naapurista kaverin.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Liivimekkoja ja viikonlopun viettoa
Pilvinen viikonloppu niin ehti vähän ommella lisää liivimekkoja myyntiin.Perjantain kirpparikierrokselta löytyi tuollainen kivan värikäs puuvillakangas ja vuorikankaaksi löytyi Marimekon "Mätäs"kangas. Muutenkin bongattiin varastoon nippu kankaita että on sitten mistä ottaa kun inspis iskee. Käytiin lauantaina viemässä Liinun kanssa tuotoksia Torppareille ja todettiin että oli aikakin, lähes kaikki entiset oli myyty pois. Kohtahan tässä saa taas alkaa miettimään syksyn ja joulun myyntejä, että touhua riittää. Ratsastelemassa en nyt ole käynyt kun vetää tämä siitepölyaika vähän veteläksi. Lauantaina vein Minnille rehusäkin ja kuivia leipiä. Hevoset olivat myrskyä suojassa tallissa ja Minni ei edes vaivautunut nousemaan makuulta kun kävin syöttään sille leipiä. Voipi olla että neiti saa viettää vielä kengätöntä elämää kun ei kaviot paljoa pääse kulumaan tällä käytöllä. Kohta täytyy tehdä ratsastusretki kengittäjän luo ja kavioitten vuolentaan. Pari viikkoa sitten yritettiin Virpin kanssa tarkistaa reitti metsän poikki mutta sen verran vielä oli märkää ettei päästy menemään.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Tytön liivimekko
Tämän kivan mekon kangas on SPR:n kirpparilta ja eli entisen elämänsä verhona. Kangas riitti kahteen mekkoon jotka on kanssa matkalla kauppaan myyntiin. Vuorikankaana on ruskea puuvillakangas jossa on vaaleita pilkkuja, joten koltun voi hätätilassa vaikka kääntää ympäri. Tänään ei jaksa pinnistellä mitään ompeluksia koska lentsua pukkaa. Taisi tulla vähän viikonloppuna reissatessa pidettyä ilmastointia autossa liian isolla että nyt sitten nöösi vuotaa ja kurkku on kipeä. Päivän hyvä uutinen on että anoppi saa kaveriltaan paketin Marimekko kankaita. Voipi olla käyttökelpoisia tai ei, sitten sen näkee.
Farkkulaukku numero 2
Tämä yksilö valmistui maanantaina. Nivalan reissulla kävin nuuskimassa paikallisen kirpparin ja sieltä löytyi hyväkuntoiset Jamekset, jotka sitten vääntyivät laukuksi. Laukku on menossa myyntiin Äänekosken Torppareille, jossa varmaan ilahdutaan kun vuosien jälkeen olen vaivautunut tekemään myyntiin muutakin kuin villasukkia.
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Naperoitten kevättakit
Viimeviikon askartelun paskarteluja olivat nämä takit. Etsin Lasselle vähän siistimpää takkia kuin ihan perus ulkoilupuvun takkia enkä sitten millään löytäny. Jos sitten sopiva osui kohdalle niin en sitten millään raaskinut laittaa 70-80 € likoon. Eihän siinä sitten auttanut kuin tepastelle Eurokankaaseen. Palalaareista löytyi sitten farkkukankaat ja puuvilla vuoriin. Otin samalla Liinullekin takkikankaat ja kesämekko kankaan. Oli ihan kiva pitkästä aikaa ommella, eikä suurempia ongelmiakaan tullut. Mitä nyt Liinu ei lämmennyt yhtään sovituksille, kun taas Lasse keekoili peilin edessä ihaillen itseänsä. Ihan tuli mieleen kun Leena-serkun kanssa tehtiin tenavana omat hupparit. Harmi kun ei niistä ole kuvia muistona!
tiistai 8. toukokuuta 2012
Kisun pesiä
Tänään kävin hakemassa Tiina- serkun tekemän kissin pesän. Tiina myy näitä kisinäyttelyissä ja valmistaa myös koirille punkkia. Ihania kankaita ja nämä ovat konepestäviä. Hinnat noin 25€/kpl. Hyvä lahjaidea!
Samalla siinä kahviteltiin kummisedän luona. Oikein oli kiva juoda teensä ja syödä pullansa rauhassa, ettei naperot ollut kiskomassa nisua kädestä.
maanantai 7. toukokuuta 2012
Farkkulaukku
Tässä edellisen viikon tuotos. Taas ideaa haettu netistä farkkulaukkuun ja tässä oma versio. Vanhat uskolliset työfarkut saivat uuden elämän. Vuorikankaana käytin jämäpalaa Marimekon Lumimarja verhokankaasta. Sangat on Sinellin alennusmyynnistä. Muutamat sangat vielä jemelissä joten voihan se olla että jotain tässä vielä kehittyy...
Käsveska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






