Sivut

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Viimeisiä viikkoja Itärannalla.

Kevät tässä on hurahtanut nopeasti omaa kotia etsiessä. Loppu talvesta laitettiin pankille raha-anomus ja myönteinen päätöshän siitä läpsähti. Sitten katselemaan koteja. Eikä me ehditty etsiskelemään kuin kuukauden niin sieltä se sitten löytyi. Viikon päästä tehdään kaupat ja touko-kesäkuun vaihteessa muutamma. Sitten kun olemme asettuneet niin laittelen kuvia ja juttua enemmän paikasta. Vielä tällähetkellä kun se kuitenkin on vielä edellisten asukkaitten omistuksessa. Tässä teille kuitenkin näppäisy meidän parvekkeelta tuonne rannan suuntaan jossa nököttää Miljoona sauna josta paljon hupia saa varsinkin meidän pieni naistenvuoron porukka lauantaisin. Kruunuasunnot yrittivät lopettaa julmasti lenkkisaunat mutta me äärettömällä oveluudella varasimme ihkaomat vuorot ja taas jatkuu iloinen saunominen. Ja miten oli ihanaa tuossa muutama viikko sitten kun juhlistimme allekirjoittaneen 40-vuotis synttäreitä ja kohottelimme (vain vähän : P) kuohuviini laseja ja napostelimme suolasia lämpimillä lauteilla. Rohkeimmat meistä ovat jo riisuneet talviturkkinsakin heti kun vähän vapautui vettä jäistä. En siis lukeudu tähän himouimari porukkaan, minkä tunnustan vähän kateellisena. Vähän haikein mielin lähden Juupajoelle saunomaan keskenäni mutta onneksi sain mukaani vietäväksi kauniit pellavaiset laudeliinat, että kyllä kelpaa...