Sivut

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kanat tuli tontille!








Kanala kun on niin olihan sinne sitten kanoja saatava. Viime viikolla haimme nuoren kukon meille odottelemaan kanojen tuloa mutta nuorukaiselle muutto oli liian iso stressi ja sairastui sen verran vakavasti että lopetettava se raasu oli. Torstaina haimme kanat ja sieltä sitten kolmen kanan mukana tuli Antonio kukko meitä kaikkia komentamaan. Kiekuminen alkaa aamu 5, eikä lopu ennen kuin talon väki on töiden kimpussa. Tänään siis aloitimme klapien teon kuuden jälkeen. Miten olemmekaan pärjänneet aikaisemmin ilman tätä kiljukaulaa... Antoniolla on siis seuranaan kolma kanaa ja porukka on maatiaisista Tyrnävän kantaa. Muutama kuva myös kanalasta, jonka edellisten asukkaitten jäljiltä tyhjensin,siivosin ja kalkitsin. Lopuksi sitten kiinnitettiin uudet orret ja tasot. Täällähän siis edelliset asukaat kasvattivat myös maatiaisia, Alhon kantaa.
Niin ja ihan on mainittava erikseen että viimeviikolla join kahvia jossa maito oli tilan tankista haettua ja suomenkarjan maitoa! Eksoottista!