Sivut

torstai 11. lokakuuta 2012

Minnin kuulumisia













Tässä pitkästä aikaa Minnin kuulumisia. Neiti on ihan innoissaan syksystä ja vähänkin kun tuuli tuivertaa persvilloja niin johan on kiva pöristä ja touhottaa. Tänään otin hevosen liinaan ja vein pellolle niin ei tarvinnut liikauttaa evääkään kun Minni jo loikki kinttujaan viskoen. Onnistuin siitä iloittelusta muutaman kuvan yhdellä kädellä räppäämään. Jospa tässä lähiaikoina saisin jonkun kuvaamaan niin voisi pätkän tallettaa ratsastusta. Minni onkin nyt pariviikkoa oluut levossa vaan kun oli vähän epäilystä kaviokuumeesta. Eläinlääkärikään ei oikein ollut diagnoosista vakuuttunut ja mahdollista on että arkoi kavioitaan ihan vain vuolemisen jäljiltä. Tulehduskipulääke kuuri syötettiin, eikä Minni koko aikana vaikuttanut muuten sairaalle vaan oli ihan pirteän ja iloisen oloinen. Varmuuden vuoksi kumminkin vähennetään kauraa ja lisätään rypsiöljyä, ettei vaivalla hankitut muodot katoa! : ) Viikonloppuna ehkäpä sitten kokeilen ratsastamista ja jos vaikka saisi kuvattua niin voipi tulla blogiin oikein viihdyttävää materiaalia...




Minni innostuu pellolle päästessään varmaan jo senkin takia kun metsäaitauksessa ei pääse kiihdyttelemään samaan malliin. Talvella huomasin että tykkää liinassa päästellä kun vein sen pellolle hankeen. Lumi vaan pöllysi ja hevosesta näkyi vähän selkää kun lunta oli niin paljon.



Näkyy tuo metsäaitauskin menevän pöperöksi kun sateet tulivat. Osa pysyy kyllä kuivana toisin kuin oli vuosi sitten kun oli vain pellolla aitaus. Sen paikkaa sitten vaihdettiin viikottain mutta liejuuntuihan se parissa päivässä.


5 kommenttia:

  1. Hyvää kuvaa tuo sun uus kaamera piirtää! Eikun räpsimään lisää vaan kuvia. =)

    VastaaPoista
  2. Hieno hepo....on vain niin iso, etten uskaltais tulla lähelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaisit tulla Eeva!! : )

      Poista
    2. Olishan tuo kiva tavata monien vuosien jälkeen :)
      Sinikka kävi vähän aikaa sitten turisemassa...

      Poista
    3. Me kesällä odotettiin että olisit tullut Sinikan luona käymään niin oltais nähty siellä. Puikot olis vaan heilunut ja suut käynyt. Yritä nyt saada aikaiseksi niin nähtäis, me tultais Liinun kanssa sinne viettää naisten laatuaikaa! :))

      Poista